> Koulutuskonserni > Kestävä kehitys

Kestävä kehitys PIRKOssa

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymässä kestävä kehitys on osa päivittäistä toimintaa ja opetusta. Pirkanmaan ammattiopiston opetussuunnitelman yhteisessä osassa ja Pirkanmaan aikuisopiston näyttötutkintotoiminnan ja muun aikuiskoulutuksen suunnitelmassa kestävä kehitys esiintyy osana elinikäisen oppimisen avaintaitoja. Tavoitteena on, että opiskelija oppii toimimaan ammattinsa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti sekä noudattamaan alan työtehtävissä kestävän kehityksen säädöksiä, määräyksiä ja sopimuksia.

Vuosittain valittavista kestävän kehityksen teemoista järjestetään tempauksia ja teemapäiviä. Lisäksi opiskelijoita ja henkilökuntaa koulutetaan ja ohjeistetaan kyseisissä kestävän kehityksen osa-alueissa.

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän kestävän kehityksen teemat vuonna 2012 ovat energia ja vesi sekä henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointi.

Taustaa

Opetushallituksen vahvistamissa ammatillisen perustutkinnon perusteissa on määritelty elinikäisen oppimisen taidot, joihin sisältyy myös kestävä kehitys. Ammatillisen koulutuksen yhtenä tavoitteena on kasvattaa vastuullisia ja osallistuvia kansalaisia, jotka osaavat ottaa huomioon kestävän kehityksen näkökulmat työssään ja arjen valinnoissaan. Ammatillista nuorten ja aikuisten koulutusta tarjoavat koulutuksen järjestäjät ovat keskeisessä asemassa edistämässä kestävää kehitystä.

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymässä kestävän kehityksen toimintaa koordinoi nimetty kestävän kehityksen vastuuhenkilö. Kestävän kehityksen toimintaa toteutetaan toimipistekohtaisesti, ja toimipisteissä toimii oma toimipistekohtainen kestävän kehityksen koordinaattori.


Lisätietoja
Kestävän kehityksen vastuuhenkilö
hallintopalvelusihteeri Tiina Toikka
Puh. 040 868 7552, etunimi.sukunimi@pirko.fi